Ammattikuntamme toksinen arvokonservatismi
johtaa monessa yhteydessä seksuaalisuuden ja
sukupuolen yksinkertaistamiseen. Haluttiin tai
ei, tällaiset tilanteet kulkevat tyypillisesti käsi kädessä
vähemmistöjen syrjinnän kanssa. Yleensä keskusteluiden
viitekehykset rakennetaan naturalistisesti evoluutioteorian
ympärille siten, että ihminen nähdään

Pääkirjoitus

Läpimätä Stadin Lääkis

Ammattikuntamme toksinen arvokonservatismi johtaa monessa yhteydessä seksuaalisuuden ja sukupuolen yksinkertaistamiseen. Haluttiin tai ei, tällaiset tilanteet kulkevat tyypillisesti käsi kädessä vähemmistöjen syrjinnän kanssa. Yleensä keskusteluiden viitekehykset rakennetaan naturalistisesti evoluutioteorian ympärille siten, että ihminen nähdään lisääntyvänä eläimenä. Miehen pippeli naisen pimppiin → lapsi liukuu synnytyskanavasta ja kaikki riemuitsevat. Elämän ja evoluution tavoite on saavutettu.

Todellisuudessa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat jotain paljon monimutkaisempaa – jotain abstraktia, kuten kannen veistos.

Lääkärit aiheuttavat huomattavan määrän vähemmistöstressiä. Toisinaan vähemmistövihaksikin yltävää toimintaa ei kuitenkaan yleensä aiheuteta tahallaan eikä ihminen tiedosta toimivansa vähemmistövastaisesti – tai vähintään hän ei ymmärrä, miksi hän toimii vähemmistövastaisesti. Tämä johtaa salakavalasti järjestelmä- ja yhteisötason luomaan syrjintään. Kataisen ym. Lääkärilehdessä 29.9. julkaisema artikkeli ”Missä viipyy sukupuolisensitiivisyys” havainnoi mainiosti kyseistä ilmiötä. Katainen ym. tuovat esille lääketieteellisten artikkelien kehnouden sukupuolisensitiivisyydessä. He osoittavat, kuinka lääketieteellisissä artikkeleissa termien mies ja nainen käyttö on monessa yhteydessä turhaa ja virheellistä. Vastalauseena Kataisen ym. artikkelille Jäschke ym. kirjoittivat Lääkärilehteen 13.10. artikkelissaan ”Biologinen sukupuoli on lääketieteessä perusteltua” miten koetun sukupuolen mainitseminen voisi aiheuttaa sekaannusta. Onko tosiaan niin, että osalle Suomen lääkärikunnasta olisi liian vaikeaa sisäistää sukupuolen moninaisuutta?

Kaksijakoinen sukupuolikäsitys istuu lääketieteessä tiukasti. Meillä on kokonainen erikoisala, gynekologia, joka määritelmältään hoitaa ”naistentauteja”, vaikka olemme jo pitkään ymmärtäneet, ettei esimerkiksi kohdun omaava henkilö välttämättä koe olevansa nainen. Trans-sukupuolisuus koetaan ICD-10- luokituksessa edelleen häiriöksi. Tämänkaltaisista binäärisistä narratiiveista muodostuu näkymätön ja myrkyllinen lima, joka yltää miltein jokaiseen lääketieteen osa-alueeseen. Ja mikä pahinta – se myrkky on meidän itsemme tuottamaa.

Carl von Linné oli oman aikansa seksisti. Nykyään onneksi ymmärrämme, miksi hän toimi väärin. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä Linnén kaltaiset valtahahmot rakensivat aikoinaan systeemin, jonka päällä seisomme, juurruttaen samalla myrkkynsä meidän rakenteisiimme. Meidän tulisi siis aktiivisesti siivota sekä historian että lähihistorian sotkuja. Ihanteellisesti lääkäri osaisi auttaa potilasta tämän seksuaalisuuden ja sukupuolen löytämisessä ja käsittelyssä. Tilanne on ongelmallinen, jos oireen – tässä tapauksessa vähemmistöstressin – aiheuttajana on itse lääkäri.

Uuden lääkärisukupolven olettaisi kuitenkin kantavan muutoksen ääntä, mutta näin ei kuitenkaan näyttäisi olevan asian laita. Ei ainakaan meidän yhteisössämme. Inflexuksen perustamista vastustettiin sananvapauteen nojaten, Miss Medica -perinne oli transfobinen, Ristiside on moneen otteeseen loukannut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä (ks. kannanotot) sekä meillä on vieläkin käytössä sukupuolittuneet ja heteronormatiiviset isäntä/emäntä nimikkeet.

Sivulta 12 alkava häirintätutkimuksemme osoitti, kuinka hävettävän jäljessä olemme seksuaalisen häirinnän estämisessä (ei millään pahalla, mutta jopa teekkarit ovat meitä paljon edellä). LKS ei tällä hetkellä tarjoa apua käytännössä millään tapaa häirinnästä tai syrjinnästä kärsivälle. Yhdenvertaisuusvastaavan tehtävänä kuuluisi olla yhdenvertaisuuden edistäminen, eikä se, että on joku, joka joutuu ottamaan vastuun paskan osuessa tuulettimeen.

Arvokonservatismin huonot puolet siis pulppuavat myös opiskelijoiden piireissä. Osa yhteisöstämme näyttäisi tietyissä tilanteissa jopa aktiivisesti vastustavan uudistusta. Tämä näkyi esimerkiksi Q:n tuodessa hallitukselle ehdotuksen emäntä/isäntä -nimikkeiden muuttamisesta sukupuolineutraalimpaan suuntaan. Nimikkeet kuvaavat huonosti pestien sisältöä sekä Q:n tuottaman kyselyn mukaan Stadin lääkiksen opiskelijoista kolmasosa yhdistää nimikkeet vahvasti sukupuoliin ja kaksi kolmasosaa vähintään melko vahvasti. Nimikkeiden vaihtaminen siis lienee päivänselvää, mutta tästä huolimatta hallituksen kokouksessa ei päästy yhteisymmärrykseen nimikkeiden muuttamisen tarpeellisuudesta. Opponoinnille ei ilmennyt muita perusteluita kuin yksinkertaisesti yleinen muutosvastaisuus.

”Saako mitään enää sanoa?” lienee yleisin, mutta heikoin vasta argumentti vihapuheesta syytetyltä. Argumenttia on kailotettu niin LKS:n hallituksessa kuin valtuuskunnassakin. Eikö olisi järkevämpää pyrkiä perustelemaan, miksi sanojen takana on jotain muutakin kuin vähemmistövihaa?

Valtteri Parikka julkaisi Helsingin Sanomissa 29.10.2022 artikkelin ”Liian turvallinen tila?”, joka käsitteli Helsingin Yliopiston keskusteluilmapiiriä. Artikkelissa muun muassa kaksi tutkijaa ja yksi teologian dosentti pohtivat heidän mielestään liian turvalliseksi kehkeytynyttä ilmapiiriä. Artikkelin mukaan opiskelijoiden tavoittelema turvallisempi tila painostaa olemaan hiljaa tietyistä aiheista. E. m. Teologian dosentin mielestä tämä ei kuulu yliopistoon. Hän meni jopa ehdottamaan yliopistolle tarroja, joissa provosoidaan opiskelijoita luomaan ”vaarallista tilaa”. Koko artikkelin ydin pyörii turvallisemman tilan periaatteiden ympärillä, mutta jokaisella artikkeliin osallistuneella näyttäisi olevan perustavanlaatuinen virheymmärrys näistä periaatteista. Keskustelu paljastaa, kuinka jäljessä Helsingin lääkis onkaan. Muissa tiedekunnissa ehdotellaan jo ”vaarallisia tiloja”, kun meillä ei ole edes käytössä niitä turvallisemman tilan periaatteita.

Kaikki näyttäisivät keskittyvän siihen, mistä saa puhua, kun todellisuudessa kysymys kuuluu: miten saa puhua. Journalismin leivissä tämä tarkoittaa oikeanlaista kontekstointia. Esimerkiksi rasistinen väite kontekstoidaan siten, että lukija ymmärtää väitteen rasistisuuden. Tämä on myös yksi turvallisemman tilan periaatteiden pääviesteistä, mutta ettehän te sitä voisi tietää, sillä LKS ei ole niistä teille kertonut (ks. häirintätutkimus s.12). 

Monesti ihmisiltä unohtuu, että vähemmistöviha ei ole mikään mielipide, jota ei nyt vaan saa sanoa. Jonkun ihmisen oikeutta elää ja toteuttaa itseään ei voi kutsua toisen mielipiteeksi. Taustalla on jotain suurempaa. Jotain ideologista tai aatteellista. 

Systeemi vaikuttaa läpimädältä, mutta siitä huolimatta tässä numerossa pyrimme toimituksen voimin kailottamaan seksuaalisuuden ja sukupuolen ilosanomaa kaikkine monipuolisuuksineen, eritteineen, voihkaisuineen, trans-iloineen, seksikohtauksineen, kannanottoineen, BDSM:ineen, kokemuksineen sekä alastomuuksineen. Loppujen lopuksi, onhan ihminen aidossa anatomisessa asennossaankin kiihottuneena (ks. s.28).

P.S. Ensi vuoden hallituksella näyttäisi olevan paljon tekemistä turvallisemman ilmapiirin luomiseksi. Töitä kuitenkin lienee myös luvassa, kun yksi tietty vanha Q:n suorittama kysely tuloksineen nostaa jälleen päätään…

Jussi Mäenpää, Päätoimittaja

Arkisto